tiistai 29. huhtikuuta 2014

Talvinen vappu

Heipsan!

Lähdimme poikaystäväni kanssa viettämään vappua Rukalle ja tännehän pamahti ihan täydellinen talvi. Koko päivän on sadellut lunta taivaalta enemmän ja vähemmän ja tällä hetkellä kinoksia taitaa maassa olla parisenkymmentä senttiä. Näin saatiin tänne valkoinen vappu! Viime päivät olen viettänyt flunssassa, joten en ole tukkoisuudeltani saanut paljon hyvää blogitekstiä ajateltua. Tänään aiheena siis mökkipäivän kuulumisia ja autotonta elämää. Saatatte muistaa viime tekstistäni, että vaihdettiin autoon kesärenkaat. No, niistä ei näillä keleillä oikein hyötyä ole. Jatketaan siis talvirenkaiden tai lumen sulamisen odottelua.


Tältä maisema näytti aamulla, kun heräsin. Illalla, kun menimme nukkumaan, näkyi maassa vielä vihreäää sammalta.



Otimme koirat mukaan reissuun. Nekin olivat yllättyneitä ja jopa innoissaan suuresta lumen määrästä.




Kävimme Rukan S-marketissa ja nappasin sieltä mukaan Fit-lehden. Olihan se alennuksessa! Nyt kun en flunssan takia ole taas päässyt treenaamaan, pitää liikuntaintoa ylläpitää eri tavoin.


Kävelyn jälkeen menimme saunaan. Löylyveteen lorautimme Wanhan Markin Virkistävä löylytuoksua, joka sisältää muun muassa rosmariinin ja mirhamin eteerisiäöljyjä. Auttoi huomattavasti tukkoista oloa. Suosittelen kyllä saunassa käyttämään löylyvedessä saunatippoja. Ne tuovat saunomiseen ylellisen tunteen ja virkistävät mieltä.


Teetä on tullut juotua muutamia kuppeja. Tällä kertaa kuppiin valmistui Pukka original chai -teetä. Pukka-teet ovat suosikkejani!


Sytyttelin kynttilöitä iltamme iloksi.




Kävimme vielä koirien kanssa riehumassa pihalla ja purkamassa energiaa. Nyt siirryn taas teekupposen ääreen ja uppoudun, tai ainakin yritän uppoutua, tenttikirjallisuuden pariin.

Vapuksi tänne mökille saapuu poikaystäväni koko perhe, joten tällainen rauhallinen laatuaika on vain hetkellistä. Ihanaa kuitenkin, että vappuna on vilinää. Minkälaisia vappusuunnitelmia teillä on? Kuuluuko vappuunne sima, tippaleivät ja/tai munkit? Itse ainakin haluan päästä jotakin edellisistä maistamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti