sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Sushia

Kesäinen tervehdys!

Nyt on juhannus juhlittu ja vähitellen on aika palata arkeen. Juhannusta juhlimme ystävien luona grillaten, herkutellen ja pitäen hauskaa. Eilen menimme sitten mökille yhdeksi yöksi viettämään rauhallista iltaa. Juhannuksen molemmat puolet on siis koettu ja hauskaa oli. Tällä hetkellä paluu arkeen tuntuukin hieman karulta ja lomailua tekisi mieli vielä jatkaa.

Tänään aiheena ei kuitenkaan ole juhannus vaan sushi. Teimme alkuviikosta poikaystäväni kanssa ensimmäistä kertaa itse sushia. Ajattelin kertoa teille, miten me sitä teimme ja rohkaista niitä, jotka suunnittelevat itse sitä tekevänsä. Itselläni se oli mielessä useamman vuoden, kunnes vihdoin päätin yrittää. Kannattaa kokeilla, se ei ole liian vaikeaa. Oikean muodonkin oppii harjoittelemalla.



Sushi

Ostin Pirkka sushiainekset -pakkauksen, joten ohje sen mukaisesti. Pakkauksen levä oli hieman sitkeää ja inkivääriä ja wasabia oli mielestäni liian vähän. Pakkauksen avulla oli kuitenkin helppo aloittaa ja harjoitella sushin tekemistä.

2x125 g sushiriisiä
30 g riisiviinietikkaa
20 g soijakastiketta
4 merileväarkkia
wasabitahnaa
sushi-inkivääriä

Täytteeseen:

viipaloitua kurkkua
viipaloitua porkkanaa
sitruunamehussa marinoituja herkkusieniä
puolikas avokado

Keitä sushiriisi ohjeen mukaisesti. Kaada valmis riisi laakeaan astiaan, lisää riisiin riisiviinietikka ja sekoita. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Viipaloi herkkusienet ja purista päälle puolikkaan sitruunan mehu. Anna marinoitua haluamasi aika (itse taisin marinoida tunnin verran). Leikkaa vihannekset sopiviksi paloiksi. Asettele merileväarkki bambumatolle (kuuluu ainakin Pirkan pakettiin) kiiltävä puoli ylöspäin ja painele sen päälle ohut kerros riisiä kylmässä vedessä kostutetuin sormin. Jätä arkin reunoille noin 1 cm ilman riisiä. Tee riisin keskelle pieni kolo (paina esimerkiksi syömäpuikolla riisiin lovi) ja lisää siihen hieman wasabitahnaa. Lisää haluamasi täytteet keskelle ja kieritä tiiviiksi rullaksi. Merilevän reunoja voi hieman kostuttaa, jotta rulla pysyy koossa. Toista kaikille merileväarkeille.

Kaada soijakastike pieneen kippoon ja laita loppu wasabitahna ja sushi-inkivääri lautaselle, josta niitä on helppo ottaa oman mielen mukaan syödessä. Itse tykkään lisätä hieman wasabitahnaa ja laittaa pienen palan inkivääriä sushin päälle, dipataan sushi soijakastikkeeseen ja nautitaan!





Toivottavasti saitte tästä vinkkejä ja rohkeutta kokeilla sushin tekemistä. Me teimme tuollaisia kasvistäytteisiä susheja, mutta täytteitä on lähes niin paljon kuin tekijöitä. Minkälaisista täytteistä te pidätte sushissa? Oletteko monesti tehneet sitä itse?

Viikon levy:

Antonio Carlos Jobim: The Wonderful World of Antonio Carlos Jobim (1965)

 

Tällä viikolla jatkan vielä Jalkapallon MM-kisateemalla ja brasilialaisella musiikilla. Pidän brasilialaisesta musiikista todella paljon ja haaveenani olisikin päästä kuuntelemaan sitä jonakin päivänä paikan päälle. Ehkä Brasilian matka on luvassa jossain tulevaisuudessa. Sitä ennen tyydyn ajoittaisiin minilomiin brasilialaisen musiikin viemänä. Antonio Carlos Jobim on yksi minilomieni matkaoppaista. Suosittelen yleisesti tutustumaan hänen musiikkiinsa. Jobim kuoli jo vuonna 1994, mutta hän on jättänyt jälkeensä uskomattoman perinnön. Kuuluisin hänen sävellyksistään on The Girl From Ipanema, joka onkin yksi maailman äänitetyimpiä kappaleita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti