sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Hiushemmottelua

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

Tänään päätin keskittyä hiuksien hoitoon. Itselläni on melko hennot hiukset, jotka kaipaavat usein hieman tuuheuttavaa lisäboostia. Se näkyykin myös käyttämissäni tuotteissa. Itse vaihtelen välillä käyttämiäni tuotteita, koska se tuo hiusten hoitoon lisää hauskuutta. Tällä kertaa joukossa on myös tuotteita, jotka eivät ole luonnonkosmetiikkaa. Tulevaisuudessa toivoisinkin löytäväni niille vastaavat tuotteet luonnonkosmetiikan puolelta.




Shampoo ja hoitoaine




L'Occitane Volumizing Shampoo


Käytän tällä hetkellä L'Occitanen tuuheuttavaa shampoota. Sen tuoksu on ihana ja se sisältääkin artemisian, appelsiinin, rosmariinin, männyn ja mintun eteerisiä öljyjä sekä viljauutetta. Tuoksu tuo minulle mieleen raikkaan metsän. Shampoo tuo myös hiuksiini kaivattua tuuheutta. Pidän todella paljon kyseisestä tuotteesta.

L'Occitane Volumizing Conditioner



Tuuheuttavan shampoon rinnalla käytän saman sarjan hoitoainetta, joka sisältää pitkälti samoja vaikuttavia ainesosia kuin shampookin. Olen pitänyt paljon myös sarjan hoitoaineesta. Huomaan kuitenkin sen jättävän hiuksiini takkuja, vaikka tuotteen luvataan selvittävän hiuksia. Kaiken kaikkiaan hiukseni kuitenkin tuntuvat hyvinvoivilta näiden tuotteiden käytön aikana. Tuotesarjan hiusnaamiota en ole vielä testannut. Ehkä se onkin sitten luvassa seuraavaksi.

Hemmottelu



Eclipse Magic Aroma Coconut Moisturizing Intensive Mask



Joskus hiukset tarvitsevat hiukan hemmottelua. Sitä tarjoan niille hiusnaamion muodossa. Löysin joskus alennuksesta tämän Eclipsen kookoshiusnaamion. Koostumus on paksu ja tuoksu ihana kookos. Hiusnaamion vaikuttavana ainesosana vaikuttaa moringansiemenöljy, joka kosteuttaa ja suojaa hiuksia. Nautin tuotteen käytöstä paljon ja se tuntuu todella kosteuttavan hiuksiani ja antavan niille uutta elinvoimaa. Tuote ei sisällä parabeeneja eikä silikonia.

Rich Pure Luxury Rejuvenating Argan Oil Elixir



Öljyt ovat oleellinen osa kauneudenhoitorutiineitani. Ne tuovat perushoitoon hieman luksusta ja sekä iholle että hiuksille lisää elinvoimaa. Hieron tätä öljyä pienen määrän latvoihin noin kerran viikossa. Se imeytyy nopeasti ja jättää hiukset todella pehmeiksi. Myös tässä tuotteessa on mielestäni ihana tuoksu. Öljy sisältää argan-, manteli- ja oliivipuun (Olea Europaea) öljyä. Lisäksi se suojaa UV-säteilyltä.

Herbina MarjaSpa kosteuttava hoitosuihke



Jokapäiväistä hemmottelua tarjoaa Herbinan kosteuttava hoitosuihke. Ostin sen vähentämään kevättalvella hiusten sähköisyyttä ja selvittämään takkuja. Molempiin se toimi todella hyvin. Tuote sisältää betaiinia ja mansikansiemenöljyä, joka taas sisältää hiuksia suojaavia Omega 3 ja 6 -rasvahappoja. Tuoksu on marjaisa ja ihan kiva, mutta ei suoranaisesti minun makuuni. Mielestäni se on keinotekoisen tuoksuinen ja muistuttaa hieman jotain marjaesanssia. Tuote ei sisällä silikonia tai silikoniyhdisteitä. Myös Herdinan hoitosuihke suojaa UV-säteilyltä.

Muotoilu



Herbina Volume tuuheuttava hiuskiinne



Muotoilutuotteena käytän pitkälti vain hiuslakkaa. Toisinaan saatan tosin laittaa hiuksiini hieman hiusvahaa vähentämään yksittäisten hiusten lentelyä. Herbinan hiuskiinne sisältää hiuksia suojaavia karviais- ja lehmusuutteita ja se ei sisällä silikonia tai silikoniyhdisteitä. Tuote lupaa antavan erittäin voimakkaan tuen jopa 24 tunniksi. Itse olen ollut melko tyytyväinen tuotteeseen, mutta en sanoisi, että se pitäisi hiukseni haluamassani kampauksessa kovinkaan pitkään, puhumattakaan vuorokauden ympäri. Jatkan kuitenkin tuotteen käyttöä, sillä se sopii tarpeisiini ja se suojaa (tai ainakin kuvittelen sen suojaavan) hiuksiani käytön aikana.

Tänä keväänä haluaisin ostaa vielä puisen hiusharjan muovisen hiusharjani tilalle. Puinen hiusharja on hiuksille hellävaraisempi kuin muovinen, ja se myös vilkastuttaa päänahan verenkiertoa käytettäessä. Mielestäni kuitenkin kaikista oleellisin osa hiustenhoitoa, kuten muutenkin terveyden ylläpitoa, on ruokavalio. Kun syö terveellistä ja ravinteikasta ruokaa, myös hiukset ja päänahka voivat hyvin. Hiustenhoidon tukena voi myös hyödyntää pään hierontaa.

Toivottavasti saitte mahdollisesti jotain vinkkejä hiustenhoitoon. Mitä tuotteita te käytätte? Miten pidätte huolta omista hiuksistanne?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti